Meidän maalla

Meidän maalla
Elämää rintamamiestalossa

torstai 31. tammikuuta 2013

Kaupunkiasunnon olohuone

Kaupunkiasunnon olohuone on edelleen kysymysmerkki. Koska keittiön pöydän ympärille ei hyvällä tahdollakaan mahdu kuin maksimissaan viisi henkilöä istumaan, kaipaisin olohuoneeseen pöytäryhmää. Jos sellaisen vähällä vaivalla ja - rahalla löydän, hankin sen ja olohuone rakentuu taas uusiksi. Kovasti olen myös miettinyt seinien tapetoimista. Kaipaisin hiukan tummasävyisempää ilmettä huoneeseen. No, tällä hetkellä näyttää kuitenkin tältä:


Nojatuoli. Ainoa uutena ostettu huonekaluni televisiopöydän lisäksi. Kaunis katsella, mutta pidemmän päälle epämukava istua. Sen tilalle haaveilen ruokapöytää ja silloin tuoli pääsee makuuhuoneen nurkkaa somistamaan.



Onkohan kaksi klaffilipastoa samalla seinustalla jo vähän liikaa?
Puusoffa saa viininpunaisen kankaan, kunhan pääsen ostoksille....



Sohvakaluston ostin vanhojen tavaroiden liikkeestä 90-luvulla. Muutama vuosi sitten myin sen tutuille ja vuosi sitten ostin sen takaisin. Sen jälkeen se kävi jo tyttärenkin huushollissa, mutta taitaa nyt asettua tänne.
Etualalla olevat oviverhot ostin aikanaan pikkurahalla, nykyään nuo käsin merkatut verhot ovat melkoisen arvokkaita.

8 kommenttia:

  1. Nuo verhot varsinkin iskivät heti silmään. Kauniit. Olet kyllä melkoisen löydön tehnyt, kun olet nuo vieläpä pikkurahalla löytänyt! Vuosia sitten katselin antiikkiliikkeesä jotain vastaavia, mutta onneksi mitta oli väärä - sitä nimittäin oli hintakin, ainakin minulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on toisetkin verhot, vihreät. Mietin mihin laittaisin.... Oli kolmannetkin, mutta ne katosivat johonkin muuttomylläkässä (varmaan kirpparille, minne meni valtavasti vanhoja käsitöitä, kun ei muka mahtuneet kerrostalon varastoon!!!!!!!)!

      Poista
  2. Minäkin ihastuin oviverhoihin, mitä aarteet! Oi että. Voi että hymyilyttää, kun meitä on niin monenlaisia - sinusta viisi tuolia pöydän ympärille ei riitä, minusta se kuulostaa suurelta määrältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No useimmiten viisi paikkaa riittää, mutta silloin ollaan todella ahtaasti keittiön pikkupöydän ympärillä :).

      Poista
  3. Jatkanko kolmantena? Kauniit verhot. Kunpa joskus viitsisin tehdä itse tuollaiset, koska en tosiaankaan kuvittele, että ihan sattumalta samanlaiset kävelisivät minua vastaan. Kaikkea muutakin kivaa siellä näyttää olevan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkea kivaa on, kun vain saisin mieluisaan järjestykseen.....

      Poista
  4. On taas niin nättiä. Olet kyllä taitava sisustaja. Oviverhon mallia kyseli viime viikolla yksi pappilan emäntä saaressa. Halusi minun ompelevan ne. Tiedät ketä tarkoitan. Pitää varmaan nyt piirtää noiden malli, aikomus oli jo monta vuotta sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä kehu, itse en nyt viihdy kaupunkiasunnossa ollenkaan - paitsi keittiössä ja kylppärissä (siitä kuvia myöhemmin)..... tekee mieli sitä olkkarin ruokapöytää. Tyttärellä olis meijän vanha, vaan ei kuulemma anna sitä....

      Minäkin olin kerran aloittavinani oviverhojen tekemisen. Ostin ihanaa villakangastakin siihen. Sitten löysin nuo valmiit, ja toiset ja kolmannetkin (jotka nyt hukassa). Kangas katosi suuren muuttoruljanssin myötä, varmaankin kaatikselle, minne meni aika paljon muutakin kelpotavaraa......

      Poista

Kiva, kun kommentoit!