Meidän maalla

Meidän maalla
Elämää rintamamiestalossa

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Kodinhoitohuoneen kaappi

Meillä on yläkerran ensimmäisestä huoneesta muotoutunut yhdistetty kodinhoito- / työhuone, eli varsinainen monitoimihuone. Vintin ullakkokomerossa on säilynyt vuosikymmenet talon alkuperäiskalustukseen kuulunut astioiden kuivauskaappi. Siitä saimme hienon yläkaapin kodariin, hiukan vain uutta maalia pintaan. Kaappiin mahtuu juuri ja juuri pyyhekokoelmamme.





Kuivauskaapin alkuperäiset puuritilätkin ovat vielä tallella, ne toimivat varsin näppärästi myös pyyhehyllyinä.




Kaupunkikodissakin tuli taas piipahdettua. Kuvassa olohuoneen lekottelupaikka.

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Kukkasia ja pihanlaittoa




Saimme taas mukavan määrän perennoja ja pensaiden alkuja lahjaksi. Pihaa siis muokataan edelleen ja kukkapenkkejä syntyy uusiin paikkoihin. Pihalle on myös suunnitteilla ostaa vastakkainistuttava keinu. Sen yhteyteen valmistellaan myös istutuksia!
Ihana laittaa kasvua alkuun ja keväällä sitten odottaa ja iloisesti (toivottavasti) yllättyä siitä mitä maasta nousee!




torstai 16. elokuuta 2012

... ja sitten myyräongelma!

Perunoita tulisi, mutta myyrä ryökäle vie sadon!!!
Kauhea kilpajuoksu isännällä ja myyrällä kumpi kerää suuremman varaston!
Erilaisia myyränkarkoituskeinoja olisi, mutta mitä niistä lähtisi kokeilemaan?

Lentomuurahaiset parveilevat edelleen. Olemme tilkinneet uunin peltejä, mutta jostain pikkuraoista ne penteleet pääsevät edelleen sisälle - tosin harvemmassa määrin. Kuinkahan kauan lentomurkkuja vielä ilmassa kihisee?

Arjen murheita. Jonkun mielestä pieniä, mutta minua harmittaa!

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Lentomuurahaiset

Tähän onnelaan on yksi murhe saapunut: lentomuurahaiset! Jo viime viikolla sisätiloissa parveili lentomuurahaisia ja tänään ongelma toistui! Sisääntuloreittikin on löytynyt: mokomat kipittävät savupiipun kautta piipunpeltejä pitkin sisälle taloon! Ulkona piipun päällä leijuu iso parvi ilmassa ja sieltä niitä laskeutuu jostakin syystä piippuun ja sisälle asti! Parveilevat illan ikkunoilla ja aamulla ovat kadonneet kuin taikaiskusta! Muutamia kuolleita ovat jättäneet jälkeensä.....
Ja tämä sama toistuu nyt siis toista kertaa tälle loppukesälle. En tykkää :(

torstai 9. elokuuta 2012

Kaupungissa

Mies jäi maalle puuhastelemaan, kun minä ajelin kaupunkiin laittamaan kaupunkikotia talvikuntoon ja hoitelemaan asioita. Muutamien huonekaluvaihtelujen jälkeen kaupunkikodin olohuoneessa näyttää taas tältä:



Meillä on siis kaupunkikodin kiviseinien sisällä hiukan "boheemimpaa" ja tietyllä tavalla vanhahtavampaa ja tosi paljon "runsaampaa" kuin maalla. Kiva, että on kaksi ihan erilaista miljöötä missä asua :)

torstai 2. elokuuta 2012

Kaikkea pientä puuhaa

Isäntä niittää marjapensaiden alusia. Eilen perkasin kukkapenkit ja pestiin kaupunkiasunnon matot. Tällaista pikkupuuhastelua riittää joka päivälle, mutta melko paljon jää aikaa mukavalle oleilulle pihalla. Ilmat ovat olleet ihania ja olemme todella nauttineet maalla olosta!
Polvi todettiin tarkastuksessa hyvin parantuneeksi ja erinomaisesti toimivaksi. Samalla laitettiin lähete toisen polven leikkaukseen! Syksyllä taas könkätään joku viikko, mutta ensi kesänä olenkin sitten täydessä iskussa kaikenlaiseen touhuiluun ;) !