Meidän maalla

Meidän maalla
Elämää rintamamiestalossa

tiistai 17. tammikuuta 2012

Piha-ajatuksia



Kovasti on mielessä jo pyörinyt tuleva kesä ja pihasuunnitelmat. Talon edustaa ajoteineen ei juurikaan pääse muokkaamaan, eikä sille oikeastaan suurta tarvetta olekaan! Monia tekijöitä on otettava huomioon pihasuunnittelussa: katolta tippuvat lumet, lumiauran ja -lingon ajamat lumikasat, pihan läpi rantapellolle kulku ym. Lisäksi pihassa tulee pyörimään autoja ja ainakin oma traktori. Piha on osittain luonnontilassa, joten sekin sanelee mitä kannattaa tai ylipäänsä edes haluaa tehdä. Hiukan profiilin kohotusta ja siistimistä, nurmikon tasaiseksi muokkaamista, pari pihaan sopivaa pensasta, kesäkukkia parvekelaatikoihin, eipä juuri muuta. Mutta talon takana, tai itseasiassa talon edustalla tieltä katsottuna, koivukujan varrella on palsta, jossa on lähinnä kasvatettu pottuja - siihen minä tarraan! Siajinti on ihan talon vieressä, sen takapuolella, hyötytarhan rinnalla: paikka on kuin luotu pienelle viherparatiisille!!! Pikkuinen silta ojan yli, muutama iso kivi (oma traktori saa kuljettaa), pari omenapuuta, paljon vihreää: vuorenkilpeä, iiriksiä, saniaisia, kuunliljoja, nauhuksia!!! Ehkä muutama kukkiva pensas. Ei mitään liian eksoottista, mutta rehevää ja kaunista, ennenkaikkea vihreää!!!! Ja jos oikein hartaasti uskallan toivoa, niin ehkä joskus pienen pieni huvimaja pitsiverhoineen tai kaunisrakenteinen pergola hallitsemaan koko runsautta ja kauneutta! Ah! Tästä minä ammennan voimia, puutarhajutut ovat minun juttujani!

3 kommenttia:

  1. Puutarhaunelmiin on tullut muutoksia, kyseinen palsta saa sittenkin jäädä silleen, ja siirtänen unelmani toiselle palstalle.....

    VastaaPoista

Kiva, kun kommentoit!